perjantai 26. marraskuuta 2010

Kohta ristiäiset :)

Nyt ollaan sitten vietetty ihan kotona aikaa, kun viimeviikolla tosiaan niin paljon reissailtiin. Tai no käytiin me viime viikonloppuna Mummulassa (äidilläni). Huomenna olisi tarkoitus lähteä Mammalaan, ristiäisiä vielä vähän suunnittelemaan ja järjestelemään. Ristiäisiä vietetään siis 5.12. Mammalassa, ja kasteen suoritta meidän vihkipappimme. :)

Pojan nimin on säilynyt hyvin sukulaisiltamme salassa, vain osa ystävistämme tietää sen. Saa nähdä minkälaisia ilmeitä tulee kun sen kuulevat ;) (Kuvassa siis kutsut, jotka tein)
Tällä viikolla on kyllä sitten käynyt vieraita. Tiistaina kävi mun ystäviäni ala- ja yläasteajoilta ja miehen veli avovaimonsa ja koiransa kanssa. Eilen sitten tässä poikkesi Helsingin ystävät, Sipin tulevat kummit. :) Kivaa kun käy ihania ihmisiä kylässä, piristää mieltä ja kun me ei aina täältä pesästä jakseta lähteä...
Tänään olenkin sitten jo "tapellut" Olympuksen maahantuonnin kanssa. Mun kamera oli jo pojan syntymän aikaan kaksi viikkoa huollossa, ja kun se sieltä tuli niin eipä toiminut vieläkään! (kaikki nämä kuvat siis on otettu kännykälläni, paitsi perhekuva ja yksi kuva missä ollaan Sipin kanssa, ne on ottanut ihana serkkuni, hänkin tuleva kummitäti) Sitten äitini hoiteli asioita niin että ne lähetti nyt sitten tällä viikolla lainakameran jotta saan otettua kuvia, niin eipä siihen käy mun muistikortti :D Nyt sit soitin tänään sinne, niin ne lähettää toisen lainakameran.. saa nähdä mitä ongelmia sen kanssa on :D
Sipin maha on muuten ollut vähän kipeä.. viime viikolla alkoi huuto, ja se kesti kaksi päivää ja kaksi yötä. Hain apteekista Cuplatonia ja se on auttanut. Mutta sitten päätettiin miehen kanssa, että kokeillaampa olla yksi päivä ilman, ja eikös huuto alkanut heti muutamana syötön jälkeen. Joten nyt sitten annetaan Cuplaa ennen jokaista syöttöä. Mikäs siinä, kun kerta noin hyvin auttaa. :)

Sipi muutaman tunnin ikäisenä <3

2 kommenttia: