tiistai 1. helmikuuta 2011

Viikonlopun juttuja :)

Viikonloppu vietettiin taas vähän siellä sun täällä :) Ensin oltiin Akselin papalla (mun isällä), sitten lauantaina mentiin mammalaan ja sunnuntaina jäätiin vielä Aksun kanssa kahdestaan mummun luo. Lauantaina poikettiin myös miehen mummulla ja papalla ja eilen sitten vielä mummilla ja papalla, eli isovanhempia on nähty! :)
Lauantaina Akseli jäi ensimmäistä kertaa hoitoon... Mammalassa Aksua hoiti mamma, vaari ja kummitäti. Kävimme miehen kanssa elokuvissa katsomassa Varesta :) "Reissussa" olimme noin neljä tuntia ja ikävä ehti kuitenkin tulla. Hyvin kuitenkin olivat pärjänneet, enkä kyllä sitä epäillytkään :) Olin pumpannut maitoa pakkaseen niin sitä sitten pullosta syöttelivät. Nyt täytyy alkaa täyttämään pakkasta että maidot riittävät sitten kun leikkaukseen menen.
Akseli on kehittynyt ihan hurjasti! Nyt pääkin jo seuraa käsistä vedettäessä ja lattialla ollessa hartiatkin jo vähän nousevat :) Missä äidin pikkuvauva on...
(Kuola valuu :D )
Käsiään Akseli tutkii jatkuvasti ja ne menevät aina suuhun. Leluja on jo osattu jonkin aikaa lyödä mutta nyt on tajuttu että niihin voi tarttuakin.. Ja nekin menevät suuhun. Ihana rakas :)
Tein pieniä löytöjä viikonloppuna Ideaparkista Akselille. Takki löytyi tarjouksesta Kappahlista 7,5e ja farkut osti mummu H&M:ltä. Lisäksi ostin vielä pojalle housut NameIt:stä ja paidan H&M. Mummu osti farkkujen lisäks vielä hupparin Aksulle :)
Tämä päivä on oltu vaan kotona.. Akseli on kipeä ja itku on herkässä. Nuhaa ja yskää, kuumetta ei onneksi ole. Voi pientä potilasta. :)
Nyt täytyy mennä syöttämään poitsu ja sitten hakemaan mies töistä! Ihanaa alkanutta Helmikuuta, kohta se kevät on jo täällä! :)

3 kommenttia:

  1. Niin ne vaan äkkiä kasvaa :) Toivottavasti paranee Akseli pian!

    VastaaPoista
  2. voi aksua <3 pysäyttäkää sen kasvu ja kehitys heti, että se jää tommoseks pikkupojaks ! no eii, se tulee aina oleen niin sulonen <:

    VastaaPoista
  3. ihana takki aksulla :) <3 se on niin totta ettei vauvanvaatteiden ostoo pysty vastustaa :D

    VastaaPoista