torstai 2. kesäkuuta 2016

Loma

Nyt on harjoittelu saatu ohitse, enää huomenna puserraan siihen yhden koulutehtävän. Tänään oli jotenkin niin kevyt olo hakea lapsia hoidosta, kun tiesi ettei huomenna herätys ole 5:50 ja tarvitse ruveta lapsia siihen aikaan herättään. Haettiin lasten kanssa jätskit kaupasta ja nautittiin kuumasta päivästä. A ja H uivat eilen ostetussa ammeessa pihalla ja leikkivät vesisotaa. Mä vaan nautin terassilla kun ne leikki niin nätisti keskenään. Tiistaina käytiin ihan järvessä jo uimassa ja siellä ne vaan pulikoi.



Illalla käytiin ystävien luona kylässä. Matkalla kotiin lapset nukahtikin autoon ja ne sai kantaa suoraan tuhisevana sänkyyn, kuinka söpöjä he onkaan. On meille annettu kyllä niin mahtavat aarteet että en voi aina edes ymmärtää, miten suurta rakkautta voikaan lapsiaan kohtaan tuntea.

Nyt mulla on viikon loma ennen töitä. Ensi viikolla käydään tutustuun eskariin, ja vietän paljon aikaa muutenkin lasten kanssa. Jotenkin on vapautunut olo, kun saa täysillä nyt keskittyä perheeseen.
Huomenna miehen vanhemmat lupasi ottaa lapset yökylään. Mä oon niin onnellinen että saadaan miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa, on asioita joista haluaa ihan rauhassa puhua.. Ja jos sitä osais nauttia toisen seurasta! Meillä meinaa molemmilta unohtua välillä mikä elämässä onkaan tärkeintä, perhe! Ja jotta perhe vois hyvin täytyy myös vanhempien voida hyvin ja saada välit kuntoon. Tästä on hyvä alottaa. Kyllä me tahdotaan, ja tahtoa se tosiaankin välillä vaatii, mutta niin on luvattu!

Hyvää alkavaa viikonloppua!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti