keskiviikko 29. elokuuta 2012

Bussiretki

Tänään tehtiin Akselin kanssa pikkuinen bussiseikkailu. Lähdettiin isin mukaan hänen työpaikan suuntaan.. Jäätiin bussi-pysäkille josta suunnattiin kohti Tampereen keskustaa.


Meillä ei ollut kiire mihinkään, käytiin Sokoksella jätskillä. Akseli sai tämmöisen pupu-jätskin ja tripin, äiti niistä sitten loput mitä jäi.


Jätskiannoksesta lempparia oli tietty karkit.
Sokokselta napattiin mukaan salaatit, Akselille oli eväänä eilistä makaronilaatikkoa. Hypättiin seuraavaan bussiin ja huristeltiin sillä toiselle puolelle Tamperetta.


 Kun jäätiin bussista pois, niin iski pikkumiehelle jo "nälkä". Annoin sitten omasta salaattileivästä puolet, jota Akseli sai mutustella kun käveltiin kohti Mummulaa.




 Matkalla nähtiin traktori parkissa, siinäkös olis riittänyt ihasteltavaa vaikka kuinka pitkään. :)


 Ihasteltiin myös kauniin väristä kaurapeltoa...Ihanaa kun syksy on tulossa (ja joulukuu lähenee siis myös,hihi).Tässä vaiheessa alkoi jo pikkasen sataa vettä ja tuli mun tossuihin kyytiä. Onneksi päästiin kuitenkin kuivana Mummulle kunnes alkoi ihan kunnolla sataa. Herkuteltiin salaateilla ja Akseli sillä makaronilaatikolla. Mummu jatkoi etätöitänsä ja minä aloin pojan nukutuspuuhiin. Päikkäriajan lepäilin itsekin ja ihmettelin masuasukin touhuja.


Päikkäreiden jälkeen vähän välipalaa nassuun ja pihalle, niin että mummu sai rauhassa jatkaa vielä hetken töitänsä. Me tutkittiin vähän kukkapenkkejä...


Ja leikittiin vesileikkejä ämpäreihin tulleilla sadevesillä. Sitten kello olikin jo yli neljän ja mummu tuli meidän seuraksi pihalle. Käytiin kaupassa yhdessä mummun kanssa. Isimieskin oli tullut kaupassa käynnin aikana ja alettiin tekeen herkkuruokaa, ranskalaisia ja pippuripihvejä, ihan vaan näin keskiviikon ja sadepäivän iloksi :) Ja nams kun oli niin hyviä. Akselille oli nakkeja pippuripihvien sijaan, ne olis ollut turhan voimakkaan makuisia...


 Sitten vähän leikittiin vielä mummula leluilla kunnes pitikin jo käydä halimassa mummu ja eno, ja suunnata auton nokka kohti kotia iltapuuhiin. Meillä oli kiva keskiviikko Mummulassa!

Huomenna me lähdetäänkin sitten mun isovanhemmille.. haetaan sillä reissulla torista ostetut tuplarattaat, kun ovat ihan siinä lähellä. Mutta reissusta ja rattaista lisää sitten seuraavalla kertaa. :)

Onnellista viikon jatkoa teille! :)

2 kommenttia:

  1. Ihana pikkumies siellä pihaleikeissä <3 Huomasithan säkin mun uuden blogin.

    Millaiset rattaat, äkkiä äkkiä juttua jo :D

    VastaaPoista