Meidän pikkuneiti täytti tänään "jo" kaksi viikkoa. Tämä aika menee niin äkkiä...liian nopeasti.Vauva tuoksuu vielä niin ihanan vastasyntyneelle ja mies onkin jo kyllästymiseen asti kuullut lausetta "saisko tätä tuoksua säilöttyä jotenkin..."
Neidin bilirubiini-arvot olivat perjantaina jo hyvin laskussa eikä niistä ole enää ollut huolta. Eilen kuitenkin jouduimme jälleen käymään päivystyksessä pikkuisen kanssa kun tämä oli niin tukossa. Koko perhe olemme vähän flunssaisia ja niinhän se on tarttunut neitiinkin. Saimme lähetteen tayssiin "tarvittaessa" mutta päätimme kokeilla vielä kotikonsteja ja nenäfriidalla sekä keittosuolatipoilla on pienen olo alkanut parantua. Edelleen nokka vuotaa, mutta ei niin pahasti kuin eilen jolloin vauvaa ei voinut laskea makuuasentoon...
Arki lasten kanssa on tuntunut luontevalta, vaikka sitä pelkäsinkin miten pärjään kahden pienen kanssa. Vauvahan nyt nukkuu vielä suurimman osan ajasta ja aikaa riittää Akselillekin lähes yhtä paljon kuin ennenkin.
Neiti onkin sitten hereillä yleensä silloin kun poitsu saadaan nukkumaan, joten saa hänkin ihan täyden huomion vanhemmilta.
Yöt meillä on järjestetty niin, että minä ja neiti nukutaan parisängyllä
ja Isi ja Akseli sitten pojan huoneessa johon tuotiin minun vanha 120cm
sänky. Tämä toimii meillä, kaikki saa nukuttua..Minä tietty öisin vähän
vähemmän kun vauva syö ja välillä haluaa seurustella, mutta minä voin
nukkua päiväunet lasten välissä <3 p="p">
Sairaalasta kotiin!
Tänään stigailtiin Akselin kanssa illalla kun isi vahti pikkuneitiä. Ja voi että meillä oli hauskaa kun tehtiin lumienkeleitä ja laskettiin mäkeä monen monta kertaa!
Odotan vaan että saa tuon pikkuneidin terveeksi ja pääsee aloittaan hänenkin kanssa ulkoilut.. Pääsee käymään lenkillä ja testaileen tuplarattaita :)
Huomenna tulee ihanat ystävät kylään, ihanaa kun meillä on saman ikäiset esikoiset ja heillekin on toinen lapsi tulossa kevät-talvella :)
Nyt kuitenkin hyvät yöt!
3>
Ihania kuvia:) Tuntuu niin hyvältä, kun olette niin onnellisia <3
VastaaPoistaOotte ihania <3 Koska teille sopis pikkuneitiä tulla katsomaan? :)
VastaaPoistaJos vauvan olo jatkuu tukkoisena, pilko sipulia sideharson sisään ja sulje sipuli palloksi harson sisään esim kumilenkillä. Harso sitten roikkumaan sängyn päätyy. Ainakin meillä toimi silloin kun lapset olivat flunssassa ja olo oli tukkoinen.
VastaaPoistaIhania kuvia. Niistä oikein välittyy sellainen rauhallisuuden ja aidon välittämisen tunne. rauhaisaa joulun odotusta teille kaikille.
Tarkuin Sari
Oi ihanuus, mitä kuvia. Samaa mieltä yllä olevan kanssa, mikä tunnelma! Paljon onnea vielä. On super suloinen prinsessa ja niin komea isoveli <3 Kaunista joulunalusaikaa koko perheelle :)
VastaaPoistaKiitos taas kaikille ihanista kommenteista! :)
VastaaPoistaLaittelinki sulle just tekstiviestiä, mutta täällähän näitä kuulumisia olikin jo vähän :) Mua niin harmittaa kun asutte meistä niin kaukana, arvaa kuinka haluisin tulla katsoon tätä pientä ihanaa prinsessaa ja tietty isompaa prinssiä <3
VastaaPoistaMoikka! Harmittaa kertoa tällaisestä asiasta, mutta luin tänään "hyypiön elämää"-blogin kommentteja ja törmäsin juttuun, jossa joku henkilö on kopioinut toisten lasten kuvia ja käyttää niitä omassa fb-tilissä omina kuvinaan. Hain sitten googlella kuvien oikean alkuperän ja sitä kautta löysin tänne ja näyttää siltä, että tämän postauksen eka kuva on niiden kuvien joukossa :/
VastaaPoistaKuva löytyy täältä..
https://fbcdn-sphotos-a-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn1/543862_131671483687015_1352100458_n.jpg
https://www.facebook.com/yasmine.forsman.52