torstai 21. helmikuuta 2013

Muutoksia

Helmikuu on hujahtanut ihan hetkessä jo loppupuolelle.. Me ei olla tehty mitään erikoista. Eilen leivottiin porkkanasämpylöitä pojan kanssa ja ai että kun ne maistui niin hyvälle uunituoreina ulkona. Ulkona siis oltiin ja minä kävin sisällä aina laittamassa sämpylät uuniin ja pois.. ja sitten herkuteltiin tosiaan ulkoportaalla.


Tänään saatiin myös tietää että muutoksen tuulet puhaltaa... Meillä on taas tiedossa muutto, tällä kertaa omistusasuntoon. Oon ihan innoissani, se on rivitalo kolmio, jossa on takka ja oma piha terassilla. Kun käytiin miehen kanssa tätä kotia katsomassa se tuntui heti...omalta. Ollaan jonkin verran asuntoesittelyissä käyty ja yksikään ei ole tuntunut näin hyvältä. Muutto vähän kauhistuttaa kahden pienen kanssa, mutta eiköhän siitä selvitä. Eläminen helpottuu kun koti on yhdessä tasossa ja lähikauppa on vain 200m päässä. Bussipysäkillekään ei ole kuin 100metriä matkaa. Myös neuvola ja kerhot on aivan lähellä, alle kilometrin matkan päässä.
Lisää asunnosta kirjoitan kunhan päästään muuttamaan, noin kuukauden päästä.. :) Nyt toivottelen mukavaa loppuviikkoa!

6 kommenttia:

  1. Ooo, tuutteko tänne päin vai meettekö muualle? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne paikkakunnalle mistä tähän nykyiseen muutettiin ;)

      Poista
  2. Voi vitsi nyt oon kyllä kateellinen!!! Mäki haluan _oman_ kodin, mutta en tiedä onko se meidän kohdalla ikinä mahdollista... No se jää nähtäväksi!

    Onnea teille uudesta kodista jo valmiiksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Toivotaan että tekin saisitte oman kodin jossain kohtaa :)

      Poista
  3. Vaikuttaa tosi kivalt toi asunto, vaau ! :---] // Martina

    VastaaPoista
  4. Martina Se on ihana asunto, ootan niin innolla että päästään muuttaan. Tulkaahan sitten käymään <3

    VastaaPoista