Meillä sairastaminen vaan jatkui ja eilen vietiin neiti terveyskeskukseen uudelleen näytille. No, lääkäri sanoi että tulehdus molemmissa korvissa ja oli myös sitä mieltä että neiti on kovin väsähtänyt. (Samaa olin itsekin miettinyt kun ei jaksanut leikkiä vaikka söikin melko normaalisti) Laittoi sitten lähetteen Tayssiin Lastenpoliklinikan päivystykseen. Siellä neitiä tutkittiin, otettiin verikokeita yms eikä hän edelleenkään reagoinut oikein mihinkään hoitajan tutkiessa häntä, edes verikokeen ottoon.. Tuijotti vaan kipeän näköisillä silmillään. Lastenlääkäri sitten otti vastaan Helmin ja hän sanoikin että molemmat korvat on terveet! Tuli vähän olo että häh, ketä tässä nyt pitäisi uskoa.. kaksi sanoo että tulehtuneet ja lastenlääkäri että ei. No Helmi olikin syönyt antibioottia turhaan sitten. Mutta lastenlääkärikin oli samaa mieltä tutkiessaan neitiä, että Helmi on nuutunut ja kuivunut, joten neidille laitettiin nenämahaletkulla kolmentunnin aikana 500ml nestettä. Helmi onneksi "tottui" letkuun ja nukahtikin yöunille sairaalassa, saatiin olla tarkkailuhuoneessa rauhassa. Illalla kun neste oli mennyt lääkäri vielä katsoi neitiä ja päästiin kotiin. Nyt tämän päivän aikana iltaa kohden Helmin olo on kohentunut selvästi ja kuumekin pysynyt melkein koko päivän poissa. Ihanaa jos tämä tauti olisi nyt voitettu ja pääsisi taas tavalliseen arkeen kiinni:)
Tänään käytiin esikoisen kanssa Hippo-kisoissa joihin olin pojan jo aikaisemmin ilmoittanut. Lajina hänellä oli 40m juoksu. Akselin sarjassa ei vielä otettu aikaa ja kaikki palkittiin. Kyllä äiti oli ylpeä omasta pikku urheilijastaan. Ja niin oli poikakin saamastaan mitalista. Koko illan hän kulki se kaulassa. :)
Voi ei, inhottavaa ku pieni sairastaa :'( toivottavasti tauti nyt selätetty ja pikkuneiti piristyy <3
VastaaPoistaYlpeä urheilija! :)
Nyt on neiti jo oma itsensä, mutta on se kyllä kurjaa kun pieni on kipeänä.
PoistaPikaista paranemista pikkuiselle. Meilläkin joskus aikoinaan terveyskeskuslääkärit sanoivat , et lapsella on korvatulehdus. En uskonut koska ei ollut mitään flunssan oireita, pelkkää kuumetta. Vein korvalääkärille ja hän totesi, et ei ole korvatulehdusta. Ja näin kävi kolme kertaa. Lääkäriltä pitäisi kuulemma kysyä, että onko tärykalvossa liikkuvuutta. Ei riitä, et lääkäri sanoo, et korva punoittaa. Lapsen korvat punoittavat jo pelkästään siitä että on kuumetta. Harva äiti tai isä kuitenkaan kehtaa lääkäriltä kysellä tärykalvon liikkuvuudesta mitään. Sitä vaan tyytyy siihen mitä lääkäri sanoo .
VastaaPoistaOnnittelut pikkumiehelle mitallista ♥
Syysterveisin Tarja
Joo noi pienet korvat voi olla vaikeita katsoa sellaisen joka ei siihen ole perehtynyt.
PoistaJa mitalisti kiittää onnitteluista:)