perjantai 17. joulukuuta 2010

Akselin juttuja

Eilen olimme Akselin kanssa laulamassa kauneimpia joululauluja. Olimme jo kaksikymmentä vaille seitsemän kirkossa, tilaisuus alkoi siis seitsemältä. Kirkko oli jo ihan täynnä, ja löysimme onneksi vielä muutaman tyhjän paikan parvelta. Oli ihanaa virittäytyä jouluntunnelmaan laulamalla tuttuja lauluja.

Laulut kuullostivat ihanilta kun ne kaikuivat kauniissa kirkossa.. Akseli nukkui melkein koko ajan, ja lopuksi hänkin heräsi kuuntelemaan ja ihmettelemään. Mutta nukahti sitten taas äidin syliin :) Kun laulut sitten oli laulettu, jäimme Akselin kanssa ihan suosiolla odottelemaan että kaikki muut lähtisivät ensin. Siinä otimme sitten vähän valokuvia. Kaikki kyllä on jotenkin heilahtaneita :/ Kotiin kun päästiin oli poika ihan väsynyt ja jatkoikin unia vielä hetken.. sitten täytyikin hakea isä töistä kotiin :)

Illalla teimme kolmioleipiä ja katsoimme Kakolaa, sitten nukkumaan. Akseli olikin toista mieltä ja valvotti meitä yöllä puolentunnin välein itkukohtauksella. Taisi vähän masu olla kipeä. :( Aamulla sitten lähdimme koko perhe keskussairaalalle (joka on 500m päässä :D). Mulla oli siellä aika röntgeniin ja ortopedian polille, polviasia.. Ennen lähtöä isi vaihtamassa pojalleen vaippaa ja vaatteita:

Akseli ylpeänä esittää :

Ja sitten iloitaan, kun saa nakuilla :D

Nyt kuitenkin täytyy jo mennä, Mummu tuli yllätyskäynnille! :)

3 kommenttia:

  1. Ihana Akseli kasvanut niin kovasti! Kiva, että kirkkoreissunne meni hyvin. Tuleekohan Akustakin vaarin kirkkokaveri :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. luis sucer sa bite l enculer a fond jouir dans sa bouche

      Poista