tiistai 26. huhtikuuta 2011

Kuulumisia ja MEIDÄN VAUNUT-postaus :)

Täällä vihdoin... :)
Ensin olin niin väsynyt kun Akseli valvoi kolme yötä putkeen.. Yö-valvomisten jälkeen puhkesi ensimmäinen hammas, viikko sitten sunnuntaina, päivää vaille 6kk :) Sitten viime maanantaina alkoikin poitsulla ripuli, päivän aikana vaihdettiin yli 20 vaippaa.. Ja sitä jatkuikin sitten perjantaille jolloin myös Akselille nousi 39 asteen kuume. Eilen sitten Akseli oli jo parempi, ei ollut kuumetta eikä ripulia enää! :) Ja toinen etuhampaista oli myös aamulla puhjennut! Että tämmöistä meillä Akselin kanssa ollut, joten en oikein ole ehtinyt koneelle. Pakatakin on pitänyt, sillä meillä on enää kaksi yötä täällä vanhassa asunnossa:)


Pääsiäinen vietettiin Mammalassa maalla. Oli ihana nähdä miehen sisaruksia perheineen <3 lauantai iltana mentiin ja tänään tultiin päivällä pois. Grillattiin, ulkoiltiin, herkuteltiin, saunottiin, pelattiin, naurettiin.. ihanaa :)
Mulla ei oikein ole kuvia, kun unohdin ottaa.. Mutta miehen kännykässä on suloinen kuva Akselista kun se istuu kummitädin skootterin päällä. Mies on kuitenkin töissä joten en saa sitä kuvaa tähän.

Lupasin kirjoittaa meidän vaunuista.
Meillä on siis vaunuina/rattaina käytössä Teutonia Mistralit. Mulla ei ole kuin hyvää sanottavaa niistä!


Niitä on kevyt työntää, ne on tukevat ja jousitus on hyvä. Kantokoppa on tilava(meillä kova kantokoppa). Ne menee myös melko pieneen tilaan, meillä on pikku auto Renault Clio ja "hyvin" mahtuvat sinne takakonttiin. No muuta sinne ei mahdukkaan mutta muut kassit meillä onkin takapenkillä:) Rattaina ollaan nyt muutaman kerran kokeiltu ja vaikuttaa ihan käteviltä niinkin. Kantokopasta saa tehtyä lämpöpussin rattaisiin. :) Mulla ei ole parempia kuvia nyt teille laittaa koska mä menin vahingossa pakkaamaan kameran johdon jo johonkin noista laatikoista :D Otin tänäänkin kyllä kuvia vaunuista mutta.. Niitä en voi nyt laitta :)


Mun äiti osti meille muutama viikko sitten matkarattaat, Graco merkkiset. Ne on kätevät kun niihin saa hyvin ton meidän turvakaukalon, joka tosin on Brion mutta sopii hyvin noihin rattaisiin. Ei tarvi kantaa kaupan pihassa pitkää matkaa turvakaukaloa, se kun painaa jo niin paljon :D Noi rattaat on musta tosi kätevät kun ne menee niin nopsaa kasaan ja aika pieneen tilaan! Eikä ne paina kun 7kg,jaksaa nostaa auton perään paremmin.. kun noi Teutoniat painaa 14kg! :D

Nyt mun täytyy lähteä hakemaan mies töistä.. Sillä oli toiseksi viimeinen työpäivä täällä, sitten 2.5 alkaa uusi oman alan työ sillä :)
Mukavaa tätä viikkoa, meillä se tulee olemaan kiireinen!

1 kommentti:

  1. Moikka, yritin saada sua ajatuksen voimalla tuosta liikkeen ovesta sisään... :) Kun se ei kerran onnistunut (ja puh.nroa en ole
    tallettanut) niin lähetätkö
    mulle s-postiosoitteesi rusetti(at)pirteapaketti.fi-osoitteeseen.
    Haluaisin laittaa sulle henk.koht. kutsun yhteen tapahtumaan... :)

    VastaaPoista