Tänään meidän pikkumies täytti 3 kuukautta. Käytiin aamupäivästä neuvolassa, Akselille annettiin kolme rokotetta, molempiin reisiin yksi ja suun kautta vielä rotavirusrokote. Saa taas nähdä tuleeko jotain oireita noista, nyt ainakin nukkuu ulkona jo toista tuntia. Uudet mitatkin saatin: (Suluissa 2kk mitat)
Paino: 5560g (4970g)
Pituus: 61cm (56,5cm)
Päänympärys: 40,4cm (39cm)
Eli hyvin on taas kasvanut, pituutta tullut ainakin kuukaudessa reilusti. Ja siis pelkällä tissimaidolla mennään! Toivottavasti vielä ainakin muutama kuukausi kun noin hyvin kasvaa.. Puolen vuoden täysimetys on meillä siis tavoitteena, mutta jos alkaa tuntua ettei maito riitä niin sitten mietitään ensin lisämaitoa ja sitten vasta vellejä tai kiinteitä. Mua oikein "pelottaa" aloittaa sitten kiinteitä, kun kuitenkaan pienen suolisto ei ole kovinkaan kehittynyt vielä. No onhan tässä aikaa :)(Kuvassa Akselilla päällä minun mummun, Akselin isomummun tekemä helmineuletakki)
Sunnuntai-iltapäivästä lähdimme yllättäen mammalaan. Menimme suoraan Tuomasmessuun, jossa Akselin Vaarilla oli puheenvuoro ja Mamma lauloi sekä luki esirukouspyyntöjä :) Mamma oli myös tehnyt kauniin pikkualttarin kirkkoon. Messu oli samassa kirkossa, jossa meidät vihittiin. Ehtoollisella Akseli siunattiin. :)
Oli kiva käydä "pitkästä aikaa" maalla, viimeksi siis olimme jouluna. Nennakin sai olla ulkona vapaana mammalan koirien kanssa. Tosin harmitti kun emme kauan kerenneet olla ja maanantai aamuna Mamma ja Akselin kummitäti lähtivät töihin ja kouluun... Vaari oli kuitenkin kotona kun aamulla heräsimme. :)
Päivällä lähdimme kotiin miehen mummilan kautta. Oli ihana nähdä heitäkin samalla reissulla! :)
Nyt ei sitten ole taas mitään menoja suunnitteilla, paitsi torstaina taas vauvakerho. Viime viikolla olimme ensimmäistä kertaa ja oli ihan mukava nähdä muita äitejä. Ja Akselikin näkee muita vauvoja. Tällä kerralla siellä onkin sitten valokuvaus, Akselistakin otetaan tarrakuvia ja ryhmäkuva, kivaa. :) Nyt kuitenkin täytyy mennä syömään... Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! :)
Akseli on kyllä aivan uskomattoman suloinen :) Ja niin hyvin kasvanut! Meillä tyttö kasvoi hitaasti, joten otettiin kiinteät 5kk iässä tissimaidon rinnalle. Eikä tullut mitään vatsaoireita tms.
VastaaPoistaIhana kuva teistä, kävinkin jo mammelin blogista kurkkimassa. Miten ihana kirkko onkaan, olisipa meilläkin täällä niin ihania kirkkoja. Meidän seurakunnassa kun on vihreitä rumia muovituoleja, heh. No mutta sanoma se on tärkein, ei ulkonäkö. :)
Meillä on tuo tutan pingviini-fleece yös!
VastaaPoistaAkseli on hienosti kasvanut:)Annoitte meille kyllä niin ihanan lahjan, kun tulitte kirkkoon<3 Ikävöidään täällä kaikki teitä!
VastaaPoista