Meidän kotimme on 50 neliön kaksio. Muutimme nykyiseen kotiimme (vuokra) viime elokuun alussa. Sitä ennen asuimme aivan keskustassa 37 neliön pienessä kaksiossa. Tämä on paljon mukavampi koti asua. Tämä tuntui heti alussa kodilta,vaikkei oma olekkaan. Tässä muutama kuva meidän makuuhuoneesta.. olohuone ja keittiö meillä onkin samaa tilaa, mutta niistä voin laittaa kuvia myöhemmin, niistä ei koneella nyt ollut kuvia :)
Hmm.. mitäköhän noi mustat läikät matossa on.. joku on kävellyt kengillä sisällä...
Tuolilla istuvan pupujussikan on Akseli saanut Rauman kummitädiltään, kun hän meillä kävi ensikertaa kummipoikaansa katsomassa. Senkkiin haluaisin jotkut erilaiset vetimet, mutta en ole mieleisiäni löytänyt..
Haaveilen omasta rivitalon pätkästä, kolmiosta tai neliöstä.. mutta se sitten joskus. :)
Tämän "taulun" lähetti ystäväperhe Hollannista, kun kuuli että saimme pojan. Olin heillä yksin kun olin 10-vuotias, ja he ovat muutaman kerran käyneet Suomessa. Perheen äiti teki tämän taulun siis meidän Akselille. Ehkä me joskus lähdemme heitä Hollantiin katsomaan.
Tänään kuitenkin meillä on ollut mukava päivä, kylässä kävi miehen työkaveri(nainen) poikansa kanssa kylässä. Poika on niin suloinen reilu puolitoistavuotias vesseli :) Illemmalla tuli sitten miehen koulukaveri ja mies laittoi meille tortilloja! Nams. Sitten töllöteltiin vaan telkkua. Ja haimpa postista Ifolorilta tilaamani 450 kuvaa. Niitä pitäisi nyt alkaa kansioon laittelemaan :) Ompahan kotiäidille hommaa, kun poitsu nukkuu, jos vaikka kotityöt pääsee loppumaan. Tai no nehän ei kyllä taida koskaan loppua, harmi...
Tänään tämä äiti vähän myös säikähti kun laitoin pojan vatsalleen meidän sängylle, ehkä vähän turhan reunalle.. ja hups yhtäkkiä Akseli olikin selällään- Niin se vaan oppii aina uutta. Ja justiin miehelle harmittelin että toisten vauvat on jo kääntynyt ajat sitten.. Vahinkohan tämäkin kääntyminen varmaan oli, mutta siitä se lähtee.
Teillä on tosi tyylikäs koti. Meillä kaksiossa on 60 neliötä, mutta näyttää makuuhuonekin ahtaalta tuohon verrattuna.. :D Itsekin haaveilen rivarinpätkästä, kolmio ois kiva, mutta täällä missä minä asun on melko kallista asua..
VastaaPoistaVoi miten kateellinen oon teidän tilasta. Meillä on 40 neliötä ja samankokoinen perhe kuin teillä, samoja ikiäkin ollaan. (me 21) Tyttö meillä on 1v, joten ahtaaksi on nyt käynyt kun osaa jo kävellä..ja levittää tavaroita ;)
VastaaPoistaTeillä on kaunis makkari, tunnelmallinen =) Jään seuraamaan blogiasi, saanko lisätä sen oman blogini suosikkilistalle?
Ihanasti sisustettu koti teillä :) meillä on myös 50 neliön kaksio, mutta makuuhuone tuntuu olevan puolet tuosta. Ahdasta on ollut sen jälkeen kun poitsu siirtyi kehdosta pinnasänkyyn.
VastaaPoistaLiityin muuten myös lukijaksi :)